ToniTuomanen Realistinen optimisti: tulevaisuutta kirjoitetaan tänään.

Kauhun puolesta

Viehtymys pelkoon, turvalliseen pelon kokemiseen, on kirjoitettu ihmiskunnan syvimpiin tunteisiiin.  Kummitustarinoita kerrottiin luultavasti jo homo sapiensin alkutaipaleen iltanuotioilla, heti sen jälkeen kun homo sapiens oli tajunnut oman kuolevaisuutensa, ja oman elinaikansa rajallisuuden.

 

Nykyaikana kuolemalla leikittelevä kauhuviihde voi hyvin, mutta se on silti aliarvostetussa asemassa. Kauhuelokuvat ja kauhukirjat ovat taiteen paaria-luokkaa, vaikka tuotostensa parissa ihminen pääsee kasvotusten elämän suurimman kysymyksen, eli oman kuolemansa kanssa.

 

Homo sapiensin aivot ovat tehneet tepposet: ne ovat suoneet  tietoisuuden kuolemasta ja oman ajan rajallisuudesta, mutta tehneet mahdottomaksi sen hyväksymisen.  Aukkoa paikkaavat uskonnot ja usko yliluonnolliseen.

 Kuolema on makaaberi, ja siitä ammentaa usein myös kauhuviihde.  Suomalaisissa kansantarinoissakin seikkailevat kummitukset, zombiet ja tietysti itse vanha vihtahousu: Paholainen, tuo ulkoistamamme pahuuden jylhä mielikuvitusolento.

 

Kauhuviihde on kuitenkin turvallista, kiehtovaa. Sitä harrastavat ihmiset ovat usein muussa elämässään rationaalisia ja täysjärkisiä, mutta jostain kumman syystä se Stephen King kiehtoo.

Kiehtovuutta lisää varmasti se, että  Stephen Kingillä on taito punoa yliluonnollinen kauhu todentuntuisesti kuvattuun arkiseen ympäristöön. Sama taito on oppilapsellaan, ruotsalaisella Mats Strandbergilla.

Kun Bram Stokerin ”Dracula”  ilmestyi, se leikitteli samalla arkisuudella: sen kertomassa hyödynnettiin aikansa uusia keksintöjä. kuten fonografia.

 

Seikka, josta Stoker jäi paitsi, mutta jonka King perillisineen tietää hyvin, on  ymmärrys  arkielämässään kovia kokeneita ihmisiä kohtaan.  King, kuten myös Strandberg, valitsee mielellään kertomuksensa henkilöksi i koulukiusatun (Carrie), alkoholistin (Hohto), vanhuksen (Hoivakoti)  tai lihavan (Kirous).  

Kingistä tuli suosittu, joka teki hänestä epäsuositun oman genrensä sisällä:  kauhu-alakulttuuri haluaa pysyä alakulttuurina, kaupallinen menestys on kirous joka haihduttaa uskottavuuden kuin päivänpaiste vampyyrin.

 

Kauhu vetoaa ehkä johonkin samaan aivojen sopukkaan kuin uskonnot. Se on viehtymystä yliluonnolliseen, ja tietoisuuden jatkumiseen sitten kun fyysinen kehomme lakkaa toimimasta. Kauhun puolesta voi onneksi sanoa, ettei Draculan lukeminen yleensä saa ihmistä räjäyttelemään pommeja.

Kuolema on kuitenkin maailman luonnollisin asia, sen mystifiointi on tapahtunut homo sapiensin kehittyneissä aivoissa, jotka kokivat oman elämänsä lyhytaikaisuuden liian ikäväksi faktaksi.

Heavy-bändi Iron Maiden leikittelee usein kuoleman teemoilla, ja  biisien tekijät ovatkin tunnustaneet käsittelevänsä sanoituksissa omia pelkojaan ja traumojaan, kuten kauhuikirjailijatkin.

 

“ Have you run your fingers down the wall

and have you felt your neck skin crawl

when you're searching for the light?

Sometimes when you're scared to take a look

at the corner of the room

You've sensed that something's watching you”

 

(Iron Maiden: Fear of the dark)

 

Usko yliluonnolliseen voi olla turvallista, kuten kauhuviihteen keinoin voi kokea, tai se voi olla myös tuhoisaa.  Noitavainot ovat  osa ihmiskunnan kollektiivista häpeää, ja ne eivät liittyneet vain pimeään keskiaikaan, vaan myös ns. valistuksen aikaan.

On myös jokaiselle selvää, että ihmiskunnassa on tapahtunut pahuuksia, joille kaikki kauhuviihde jää toiseksi. Sotatantereilla tai atomipommin räjähtäessä ihmissudet ovat kesyä kamaa. Silti meillä on kaipuu lukea, kuinka Stephen King tai Mats Sandström maalavat kirjaimillaan meille kuvan yliluonnollisesta pahuudesta intiaanien hautausmaan päällä, tai demonien vierailusta vanhainkodissa.  Epärationaalista, mutta kiehtovaa.

Yliluonnolliset ilmiöt ovat harvinaisia, ja lähes kaikki ihmisten kokemat yliluonnolliset kokemukset voidaan selittää luonnollisin keinoin, oli kyse sitten kummituksesta tai ufo-sieppauksesta. Ihmisen aivot antavat tieteen kehittyessä uusia vastauksia ikiaikaisiin kysymyksiin. Aivojen rakenteessa piilevät niin taipumukset uskonnollisuuteen, yliluonnollisen kokemiseen,  uskoon tuonpuoleiseen ja jumaliin. 

Yliluonnolliset olennot tulevat kuitenkin aina hyvin ujoiksi, jos niiden pitäisi esiintyä skeptikoille, tiedemiehille tai tieteellistä mittausta varten.

 

Kuoleman mysteeri  kuitenkin on ja pysyy.  Se kiehtoo, tai siitä tehdy viihde kiehtoo jopa  sekulaaria humanistia.  Kuolema on kuitenkin vain ainutlaatuisen elämän päätös; surullinen tapahtuma mutta luonnollinen ja vääjäämätön.

 

Vaikka onhan ne vampyyrit jänniä. eikö?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset