*

ToniTuomanen Realistinen optimisti: tulevaisuutta kirjoitetaan tänään.

Tuntematon sotilas ja tunnettu sota

  • Paula eli Lyyti.
    Paula eli Lyyti.

Kävin katsomassa Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan jo marraskuun alussa, melko pian ensi-illan jälkeen. Olen kuitenkin malttanut pantata julkista mielipidettäni elokuvasta melkein itsenäisyyspäivään asti. Nyt kun kaikki muut ovat jo siitä sanottavansa sanoneet ja elokuvaa kritisoitu, kiitetty, juhlittu ja hehkutettu, minä haaveilen saavani siitä ns. viimeisen sanan.

Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvan oli nähnyt marraskuun puoliväliin mennessä yli puoli miljoonaa ihmistä. En tiedä miten lähellä miljoonan katsojan raja on nyt itsenäisyyspäivän kynnyksellä ja Suomi100 -juhlallisuuksien huipentuessa.

Kyseessä on paitsi historian suosituimpia, myös kallein suomalainen elokuvaprojekti.  Helsingin sanomain Juha Typpö lyttäsi arvostelussaan elokuvan ”turhaksi”.  Hänen mukaansa se on turvallinen ja riskitön elokuva, sellainen kuin jokainen osasi odottaa.  Minä, kuten moni muukin katsoja, lienee turhuudesta eri mieltä Typön kanssa.

Ensinnäkin vuoden 2017 Tuntematon sotilas on tietysti itsenäinen teoksensa, eikä vain ”kolmas versio” tutusta tarinasta.   Elokuva toimisi täysillä, vaikkei tuntisi lainkaan muita versioita eikä edes kirjaa tarinan takana.

On vaikea välttää sanaa ”päivitys”,  joten puhuttakoon nyt hieman päivityksestä.  Jokainen Tuntematon sotilas-elokuvahan on myös oman aikansa kuva.  50-luvun Edvin Laineen versio on hyvinkin erilainen kuin Mollbergin 80-luvun versio, jossa tragedian synkkä sävy oli enemmän esillä kuin Laineen jopa puskafarssin aineksia sisältäneessä klassikossa.   

Näiden kahden jälkeen, vuonna 2017, Louhimiehen eeppinen teos nousee omaan luokkaansa. Nykyajan teknologia on mahdollistanut entistä tarkemman kuvauksen, pikkutarkat nyanssit. Katsoja pääsee tuttujen hahmojen iholle entistä intensiivisemmin. Monissa henkilöissä on uudenlaista syvyyttä. Kiitostahan on saanut muun muassa entisiä monivivahteisempi kuva Antti Rokasta (Eero Aho)  sekä uudella tavalla keskeiseksi henkilöksi nouseva Vanhala (Hannes Suominen).    Uusia tulkintojakin henkilöistä on virinnyt.  Eräs analysoija oli nähnyt Vanhalan mahdollisesti homoseksuaalisena hahmona, vaikkei mitään suoraa viitettä tarinassa siihen ole.

Antti Rokan esikuva oikeassa elämässä oli mies nimeltä Viljam Pylkäs, jonka Väinö Linna tunsi. Kyseessä oli tiettävästi sitä harvinaista laatua oleva sotilas, joka pystyi ainakin ajoittain nauttimaan sodasta; sen antamasta jännityksestä ja taistelujen aiheuttamasta adrenaliiniryöpystä. Tutkijat Oula Silvennoinen ja Juha Pohjonen arvelevat kirjassaan 'Tuntematon Lauri Törni", että Pylkäs saattoi olla luonteeltaan samanlainen ”sota-addikti”  kuin  mainittu SS-mies ja kolmen maan armeijassa palvellut  Törni.

Suomi on joutunut selvittämään myös näkökantojaan omaan historiaansa. Talvisodassa jouduimme tosiaan häikäilemättömän hyökkäyksen kohteeksi, mutta on mahdollista että ulkopoliitikassammekin tapahtui joitain virheitä. Vähintään pieni virhe oli naivi ja lapsenomainen usko puolueettomuuden ja rauhanomaisuuden antamaan suojaan.  Jatkosota puolestaan on myönnettävä natsi-Saksan liittolaisuudeksi, eikä "erillissodaksi". Hyökkäysvaiheemme oli osa  Operaatio Barbarossaa, vaikka tavoitteissa olikin näkemyseroja Saksan kanssa.  Liittoutuminen Saksan kanssa oli sen ajan oloon myös hyvin ymmärrettävä,  ja nähtiin ainoana vaihtoehtona.

Moni suomalainen sotilas ei kuitenkaan nähnyt tavoitteeksi Suomen itärajan siirtämistä Uralille, vaan kuten Rokka kiteyttää:  "Karjala myö otetaa ja sit myö lähetääkii kottii".

Tuntematon sotilas on tietysti kertomus ennen kaikkea miehistä, ja miesjoukon kohtaloista. Mutta sota koskettaa naisiakin. Naispuolisten henkilöiden lisääminen kahdella roolilla on saanut sekä kiitosta että kritiikkiä. Marketta Tikkanen Kariluodon morsiamena Sirkkana ja Paula Vesala Lyyti Rokkana (joka ”raskaana leikkaa yksinää ruista Kannaksel”)  tekevät hienot roolisuoritukset.   Myönnettäköön että olin sen verran antanut kritiikkien vaikuttaa itseeni, että aluksi moitin näiden kahden roolihahmoja ohuiksi, kuin postikortista leikatuiksi.   Paula Vesalan suhteen olen kuitenkin hieman jäävi, koska vanhana fanina jo PMMP:n alkuajoilta olen taipuvainen pitämään kaikkia tekemisiään vähintään hyvänä.  Naisrooleista erityisen vahva, suorastaan maaginen, on kuitenkin Diana Pozharskaya Petroskoin Verana.

 

Joka tapauksessa nyt juhlimme 100-vuotiasta Suomea, tai oikeastaan Suomen 100 -vuotiasta itsenäisyyttä. Suomi maana ja kansakuntana on paljon vanhempikin kuin 100 -vuotias.  Ja itsenäisyyden aikaankin mahtuu paljon muuta kuin sodat.  100 -hulabaloon hyvä puolia on ollut sekin, että meille on tullut tilaisuus tarkastella koko 100 vuoden taivalta monine vaiheineen, iloineen ja suruineen.  Meillä on yhteinen tarinamme kansakuntana. On makuasia mistä kohtaa aikajanaa sitä alkaa katsoa.  Yksi mahdollinen alku on itsenäisyysjulistus  4.12.1917 ja sen saama eduskunnan hyväksyntä kaksi päivää myöhemmin.

YLE on toiminut ansiokkaasti tuomalla kuvaruutuihin draamaa, dokumenttia ja monia muistoja koko 100 vuoden taipaleelta.   Tulevana jouluna saa myös ensi-iltansa elokuva nimeltä ”1995”, jonka tarina on myös piirtynyt terävästi  ja koskettavasti kansakuntamme kollektiiviseen muistiin.

Itsenäisyyden juhlinta on ollut joskus hieman raskassoutuista ja melankolian värittämää. Sotien muistelua, väkivallan muistelua,   iloisimpana kohtanaan loputtomalta tuntuvan kättelykavalkadin seuraamista ja naisten iltapukujen havainnointia suorassa lähetyksessä.  Toisinaan päiviteltiin Kuokkavieraiden ja mellakkapoliisin edesottamuksia, viime vuonna poliisi pyrki estämään kahden vastakkaisen leirin yhteenoton.    Lailliseen mielenosoitukseen on kuitenkin hyvä mennä tänäkin vuonna jokaisen, joka asian omakseen tuntee.

Mutta ehkäpä nyt olisi myös ilon aika, vapautuneemman juhlinnan tai jopa karnevaalin aika.  Myöskään synkkiä episodeja historiassa ei pidä unohtaa, vaan niistä pitää ottaa opiksi, menneiden sukupolvien uhrauksia ja työtä kunnioittaen.  Tuleviin haasteisiin ja mahdollisiin epäkohtiin on myös tartuttava, ja yritettävä rakentaa yhteiskunnasta aina parempi jokaiselle. Nytkin siinä on paljon hyvää ja säilyttämisen arvoista: demokratia, tasa-arvo, hyvinvointi, sananvapaus, perustuslain takaamat oikeudet kaikille.

Se on siinä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kirjoitin itsekin joitakin viikkoja sitten arvioinnin Louhimiehen elokuvasta tälle forumille ja perussanomasi tässä blogissasi on siinä mielessä yhteneväinen omani kanssa, että myös itse korostin tämän elokuvan omaperäisyyttä elokuvana sen sijaan, että se olisi uusi "versio" entisistä.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"... haaveilen saavani siitä ns. viimeisen sanan."

- Älähä sie tuolviisii luulottele! Netis mie sanon mitä tahon, enkä pijä turpajai kii. Tääl jos ruvetaa olemaa hiljaa, ni kukkaa ei tule koht kysymää mittää. Paina se mieleheis!

Tuntematon sotilas (2017) on ainakin teknisesti tosi hieno sotaleffa, joka - nyt muutamia viikkoja katselukokemusta hauduteltuani - tiivistyy muistikuvissani kohtauksiin, joissa alikersantti Rokka niittää Suomi-konepistoolillaan *yssää lakoon. Rokka teki sotatyötään liki rambomaisesti, ja toi tehokkuudessaan mieleeni myös salainen agentti 007:n. Varsinaiseen supersankariluokkaan (Batman, Teräsmies jne.) häntä ei sentään nostettu; ehkä se tapahtuu elokuvan seuraavassa versiossa 30 vuoden kuluttua?

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Aki Kaurismäki, Aku Louhimies.

700 000 katsojaa on suunnilleen raja jossa elokuvan kustannukset on saatu takaisin. Paljoa enempään katsojamäärä ei tässä maassa edes voi nousta -- näin massiivista tekelettä ei käydä katsomassa useampia kertoja.

Tuntematon on Tuntematon, ei ehkä edes elokuvan vaan pikemminkin kansallisen omakuvan kategoriassa. Jos hyvää -- peräti loistavaa -- elokuvaa joku kaipaa, Cannesissa viime keväänä Kultaisen Palmun voittanut Ruben Östlundin "The Square" kiertää teattereissa.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Aki Kaurismäki, Aku Louhimies", Juho Typpö.

Käyttäjän ToniTuomanen kuva
Toni Tuomanen

Kyllä. Akun etunimi korjattu, kiitos. Kaurismäen ohjaamaa Tuntematonta emme ehkä haluaisikaan nähdä.

Risto Salonen

Tämä Tuntematon vastaa hyvin 70-luvun taistolaisten kysymykseen "mitäs menitte".
Aadolf Ehrnrooth olisi myös varmasti ollut tyytyväinen tähän versioon.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Ei kaikki ihan vielä. Keskiviikoksi puoleltapäivin on liput ostettu, väliajalla.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Olen lähes pasifisti (huolimatta yli neljännesvuosisataisesta ammattisotilaskaudestani). Minua ei enää sota kiinnosta, sen ihannointi jopa rasittaa. Sotahistoriaa kyllä harrastan, sotakirjoja en lue; joten tämä Tuntematon 2017 jää kyllä katsomatta, mitään tuskin menetän.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset